Sivut

perjantai 21. helmikuuta 2014

Match Show meininkiä

Osallistuimme siis ensimmäistä kertaa Match Show:hun Masin kanssa lauantaina 15.2. Salossa. Menimme samalla kyydillä Liisan ja Ilonan kanssa, eli mukana oli myös koirat Oma ja Ruuti. Kaikki koirat osallistuivat siis pieniin pentuihin. Masi käyttäytyi ensinnäkin autossa oikein hyvin ja rauhallisesti vaikka mukana oli myös muita koiria. Kehässäkin olin melko tyytyväinen Masiin, seisoi pääsääntöisesti maassa hyvin ja ravasikin nätisti vetämättä. Pöydällä vähän vängersi, mutta antoi kuitenkin tuomarin koskea ym. Saimme kuitenkin sinisen nauhan ja siihen se sitten jäikin, eli ei erityisen hyvin sen puoleen mennyt. Luultavasti asiaan vaikutti myös Masin karva, koska se on nyt vähän pitkä. Olin kuitenkin harjannut karvan, ja kaikki sanoivat ettei sen pitäisi mätsäreissä vaikuttaa jossei ole nypitty, mutta kyllä se sitten vaikuttikin. Tuomari kun totesi että "tätä ei ole nypitty vielä, olisi siistimmän näköinen jos olisi". Tottahan tuo on, mutta me kun menimme lähinnä treenaamaan tuonne ja nypitään sitten ennen virallisia näyttelyitä. Ruuti oli muuten sinisten toinen ja Oma punaisten toinen, eli kavereilla onneksi edes meni hyvin. :)

Sain kuulla, että seuraavana päivänä eli sunnuntaina 17.2 olisi Rengossa mätsärit. Ajattelin, että täytyypä sinnekin lähteä harjoittelemaan, kun on niin lähellä. Emma lähti meidän mukaan ja sai kuvia ja videoitakin otettua joita saatte ihailla tai paremminkin kauhistella kohta. ;)
   Mätsäri oli isossa ratsastusmaneesissa jossa kaikui ja valot oli erilaiset kuin Salossa, joten Masi vähän jännitti ensin kun harjoittelimme kehässä. Tällä kertaa Masi ei seissyt ja ravannut niin hyvin kuin eilen, mutta pöydällä sen sijaan oli jo paremmin, vaikka vähän vielä vängerisikin. Ei kuitenkaan mikään katastrofikaan tämä koitos ollut. Sininen nauha taas ja ei muuta. Fiilis ei mikään loistava näistä kauneuskilpailuista, mutta en ihan vielä viitsi kirvestä kaivoon heittää. Sitten vasta heitän, jossei pärjää mitenkään virallisissa näyttelyissäkään.  Mutta täytyy käydä näissä mätsäreissä harjoittelemassa... Ja toteanpa vaan vielä että se agility taitaa olla ja tulla olemaan meidän ykkösjuttu ;)

Niiiiin ja sunnuntai iltana käytiin vielä pikavisiitillä agilitytreeneissä ja mentiin vaan paria hyppyä ja putkea joilla harjoiteltiin takaaleikkausta etupalkalla. Sujui tosi hienosti!! Masi ei vaikuttanut yhtään väsyneeltä vaikka oltiin oltu päivällä mätsäreissä. Ei silti viitsitty paljoa tehdä tälläkertaa. Mentiin myös rengasta muutamakerta. Se hieman jännitti, mutta meni läpi kuitenkin aina hetken mietittyään.

Tässä muutama kuva:




ja sitten nämä videot. Ja tosiaan painotan vielä, että me vasta harjoitellaan, ja otetaan muutenkin vähän rennommin nämä näyttelyt ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti