Tässä blogissa voit seurata jackrussellinterrieri Masin elämää. Masin olisi tarkoitus käydä silloin tällöin näyttelyissä, mutta suuremmat tavoitteet ovat agilityn puolella yhdessä omistajan Hansun kanssa. Välillä postaamme myös arkisista tekemisistä, mutta lähinnä postaukset kohdistuu varsinaisiin harrastuksiin.
Aikani on kulunut enimmäkseen tallilla ja olen päivitellyt hevosoblogiani, joten Masin blogi on valitettavasti jäänyt vähemmälle. Muutamat näyttelyt on kuitenkin tiedossa, joten eiköhän niistä ainakin tule jotakin päivitettyä.
Masi on menossa nyt tulevana lauantaina Salon kaikkien rotujen näyttelyyn ja osallistuu ensimmäistä (ja varmaan viimeistä) kertaa nuorten luokkaan. Emme pääse ennen syyskuuta seuraaviin näyttelyihin, joten silloinhan Masi osallistuu jo avoimeen luokkaan.
Olemme käyneet harjoittelemassa parissa mätsäreissä, ja ne ovatkin menneet oikein hienosti. Tammelan Ratsastajien mätsäreissä 7.6 Masi oli punaisten toinen ja eilen 10.6 Nummelassa punaisten kolmas. Tammelassa koiria oli vähemmän ja luokka oli pienten koirien luokka. Pieniä koiria taisi yhteensä olla about 12. Eilen Nummelassa luokka oli avoin eli isot koiratkin oli samassa sarjassa. Koiria oli aika paljon, pelkkiä punaisen nauhan saaneita reilut parikymmentä, joten olin TOSI tyytyväinen tulokseen.
Masi Tammelan mätsäreiden jälkeen
Nummelassa jouduimme odottelemaan yli kaksi tuntia ennenkuin pääsimme kehään, joten alkoi olemaan maltti lopussa molemmilla, minulla ja Masilla. Onneksi kehässä Masi käyttäytyi tosi hienosti (nakin avulla) ja itsekin osasin jo ottaa aika rennosti.
Nummelassa oli runsaat palkinnot!
Salon näyttelyissä Masilla onkin eri handleri, saa nähdä miten Masi siihen reagoi. Se on kuitenkin tosi sosiaalinen koira, joten uskon että menee hyvin. Ja ainakin händleri on kokenut ja osaava, eli siitä ei ainakaan mikään jää kiinni. :)
No niin, niinkuin huomaatte, niin nykyään tämä blogin päivittäminen on aika harvinaista, koska aika kuluu kaikessa muussa. En kuitenkaan kokonaan ole blogia unohtanut.
Agilityä ei olla varsinaisesti ehditty harrastamaan pariin kuukauteen, mutta kaksissa epiksissä ollaan kyllä käyty.
Toiset epikset olivat SWAT winter cup:in toisessa osakilpailussa Salossa 20.12. Sielä menikin aika hyvin, sillä Masi nappasi mölliluokassa kolmannen sijan. Samalla saatiin muutama cup-piste eli pakko mennä myös viimeiseen osakilpailuun helmikuussa ;)
Tässä ensimmäinen yritys, joka ei sekään mennyt huonosti, mutta epäröi toiselle putkelle ja meni kolmannen putken ulko kautta ohi ensimmäisen kerran. Muuten ihan ok rata mielestäni. :)
Tässä toinen yritys, joka olikin sitten nolla-rata. Olen tyytyväinen tähän suoritukseen.
Lopputulos Salon epiksissä siis oli se, että sijoituttiin kolmansiksi 24 koirakosta tuloksella -19,9s. Saimme myös 6 cup-pistettä.
Muutimme tammikuussa Raaseporiin, Pohjankuruun uuden työni perässä, joten en ole kovasti ehtinyt harrastamaan mitään erityistä Masin kanssa, mutta välillä se on päässyt tallille ja Kivanc on sitä myös ahkerasti lenkittänyt.
Minulla oli tämä viikonloppu vapaa, eikä mitään erityistä tekemistä, joten päätettiin lähteä "naapuriin" Lohjalle epiksiin. Mietin, että mitähän siitäkin tulee, kun ei olla treenattu yli kuukauteen yhtään, mutta lähdin avoimin mielin ja ajattelin, että otetaan treenin kannalta.
Masi meni tosi hyvin, tainnut tehdä pieni tauko terää. Alussa hieman epäröi taas parille putkelle (varmaan tauon takia..?) mutta muuten meni kivasti. Otti tosi hyvin kontaktit ekalla radalla. Tokalla radalla ei pysähtynyt A:lla niinkuin pitäisi, mutta otti kyllä kontaktin. En kuitenkaan korjannut Masia kontaktille, koska en halunnut hylkyä. Kohta näette videolta kuinka olin palauttamassa Masia kontaktille, mutta sitten päätinkin olla palauttamatta.. No onneksi treenialueella oli A, niin otin sielä sitten vielä parit alastulot ja onnistui hyvin. Molemmilla radoilla Masilla oli suurimmaksi osaksi hyvä vauhti, ja suoralle putkelle imi tosi hyvin! En tiedä mistä johtuu, että ei irronnut tokalla radalla yhdelle hypylle ja otettiin siitä vitonen. Muuten tosiaan olen tyytyväinen. Ja mikä parasta, Masi näytti nauttivan taas tästä lajista täysin siemauksin! :)
Lopputulos tästä kisasta mölliluokasta 2./7 Tuloksella 5. Aika oli kuitenkin -13,27, että ihan hyvä etenemä.
Ja tässä vielä videot katseltaviksi. Ensin eka yritys ja sitten toinen, onnistuneempi suoritus.
Sitten vielä lopuksi video Masista ja Love-russelista, joka asustaa tallin pihapiirissä. Masi kävi sielä tänään kylässä ja hauskaa näytti olevan ;)